keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Jugend-sisustusta ja kukkapöydän pintakäsittely

Viimeisimpänä koulutyönä meillä oli tehdä tiettyä tyyliä edustava sisustussuunnitelma "asiakkaalle". Omalle kohdalleni osui Jugend, ja haastettahan riitti sillä en juurikaan itse ole kiinnostunut kyseisestä sisustustyylistä. Jugend-arkkitehtuuri sen sijaan onkin sitten jo paljon kiinnostavampaa ja omaa silmääni miellyttävämpää.

Joka tapauksessa, toimimme leikisti ihan oikeina suunnittelijoina. "Asiakas", eli luokkakaverini, lähetti minulle tarjouspyynnön, jossa esitti toiveensa tehtävästä remontista ja stailauksesta. Sen jälkeen lähetettiinkin asiakkaalle kirjallinen tarjous ja sitten tehtiin urakkasopimukset ja lopuksi laitettiin lasku perään.

Tässä oma plaanssini, johon olen kerännyt ehdotuksia asuntoon tehtävistä muutoksista (tapetointia, maalausta, lattian laminointi, katto- ja jalkalistoitus, keittiön päivittämistä ja koko tilan stailausta):



Tehtävään liittyi myös jonkinlaisen tuunauksen tms. teko.


Itse löysin kierrätyskeskuksesta tällaisen jo valmiiksi jugend-tyylisen vanhan kukkapöydän, jonka ajattelin sitten pintakäsitellä tyyliin sopivalla tavalla.

Hionta vaiheessa.
Tuote hiottu ja odottaa uutta pintaa.
Öljy kuivuu.
Öljysin kukkapöydän "terra"-pigmentillä, jonka sekoittelin itse jotta siitä tulisi samanvärinen muun kalustuksen kanssa.


Ottaen huomioon kuinka vähän aikaa tähän tekemiseen oli varattu (2 päivää, joista toinen meni etsiessä sopivaa tuotetta ja toinen sitten siinä itse hommassa), niin lopputulos oli ihan kiva. Ei pahoja valumajälkiä. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin käyttänyt hiontaan enemmän aikaan ja vähän kiristellyt ruuveja yms. hienosäätöä.

Koska tuote jäi minulle omaksi, olisin halunnut maalata sen mieluummin valkoiseksi, mutta se ei olisi sitten sopinut tähän tehtävään muuten... Noh, äitille se kuulemma kelpaa joten ei hassumpi kolmen euron kirppislöytö!

Sain plaanssista suurimmaksi osaksi hyvää palautetta, etenkin tosta tuunausjutusta. Arvosanaksi koko hommasta rapsahti 3/3, joten tyytyväisempi ei voisi olla. Toki näin jälkikäteen olis voinut tietty tehdä paremminkin ja huolellisemmin jnejne., mut tehty mikä tehty ja ensi kerralla osataan taas paljon enemmän jo!

Ensi viikolla alkaakin koulussa sitten uudet "kujeet", nimittäin verhoilu... Ei ihan meikän lempihommaa huh -.-

lauantai 24. marraskuuta 2012

Kamuja oottelen...


Tein elämäni ekaa kertaa cupcakeja ja piirakan (herkkuseini-paprika-sibuli). Jei.


Nyt ne kamut vois tulla vaikkapa...

maanantai 19. marraskuuta 2012

Tapsuttelua, part II

No niin, nyt sitä tapetointijuttua!

Aloitin projektin takkahuoneesta. Lähtötilanne (tai no melkein):

Taulut poistettu, reiät kitattu jne.
Ekat vuodat seinällä
Rilla olis innokkaasti (kuten ilmeestä näkyy) halunnut auttaa tapetoinnissa.
Vai luuliko se sittenkin tapettivuotaa eteisen matoksi?
Nania sen sijaan tapsuttelu ei kinostanut.
Ja tadaa! Vuodat seinällä.
Taulut ovat aika korkealla, koska äidillä on joku idea laittaa verhotanko tohon laverisohvan ylle, josta istuintyynyt "roikkuvat" sitten.
 Että se siitä. Takkahuone valmis, sitten makkarin kimppuun. Ennen-kuvia ei ole, koska en siellä kaaoksen keskellä jaksanut kuvata huonolla kameralla huonossa valaistuksessa.

Mutta siinä lopputulos. Sama tapetti kuin takkahuoneessa, mutta erisävyinen.
Vain taulut puuttuvat. Nää kuvat on otettu illalla huonossa valossa, joten huone on kyllä normaalisti paljon raikkaampi ja valoisa.

Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, parista kohtaa saumat jäi kyllä vähän näkymään, mikä harmittaa koska niin ei ole aikaisemmin käynyt ja tämä tuli vielä "omaan" (äidin) kotiin :-( Mutta kivasti sai kyllä molemmat huoneet uutta ilmettä noinkin pienellä vaivalla ja asiakas oli tyytyväinen =) 

tiistai 13. marraskuuta 2012

Himas

Moi!

Tänään olen ahkeroinut, aikasin loppuneen koulupäivän jälkeen kävin himassa vähän pötköttää ja lähdin kiertelemään kirppiksiä (koulu agendana!). Lisäks kävin hakemassa "robbarista" (ei helevetti mä oon niin lahes) hyödyllisiä asioita, kuten pariston palovarottimeen, joka ei kyllä varmaan edes toimi ja lukon, jonka tarvitsen kaappiin kun käyn ahkerasti salilla treenaamassa seuraavan kuukauden ajan.

Tässä vähän sneak peakia mun kotiin! 


Löysin tän buddhapatsaan kierrätyskeskuksesta hintaan 0,50 €. 
Ai niin, ostin sieltä RoBBBarista myös taulukoukkuja ja sain viimeisenkin taulun seinälle. Nyt on feng shuit kohdillaan!
Itämaisia vaikutteita myös ikkunalaudalla!
Toi rulla(monsteri)verho on hirveee! Mutta minkäs teet. Noi paneeli"verhot" on myös aika läpät (ja tyynyt, onneksi ette varmaan nää niitä kunnolla), oli vaan pakko laittaa siihen heti jotain. Asialle ajattelin tehdä jotain. Esim. ees silittää noi jos en vaihda kokonaan.......

26m2 OMAA TILAA ♥ ♥ 

torstai 8. marraskuuta 2012

I'm Real!

Terve! Tänään tarjolla random kännykkäkuvia. Edetään mahdollisimman epäloogisesti ja aloitetaan uusimmista.

Eilen oltiin JLon keikalla ja huh, aika mahtava show ja asenne nainen <3
Oon fiilannu uutta kämppää (omaa tilaa!!!). Se on pieni ja kunnoltaan kohtalainen, mutta viihdyn.


Vessassa ollessa voi vaikka kuvailla mattoa.

Sukkiakin voi kuvailla. Missä vaan.
Heräsin viime lauantaina tähän lohduttomaan näkyyn. Terve!

Muuttoviikolla tuli istuttua paljon autossa...
Maanantai kiristeli hermoja.
Lisää kuvateksti

Joku kaunis aamu Kirkkonummella.
Mä ja kakku hississä joskus kuukaus sitten.
Jotain.
Löysin tän jumpsuitin mummin kirppiskasasta :D haha.
Jep. Näin se arki on taas Lahdessa lähtenyt rullaamaan. Koulu alkoi sisustussuunnittelujaksolla, suht mielenkiintoista. Aion nyt todella panostaa koulunkäyntiin kun sitä on enää vähän jäljellä. Ei aamumyöhästelyjä tai poissaoloja! Tää päivä oli poikkeus, koska Espoossa herääminen oli erityisen vaikeata aamulla klo. 7......

edit. Ohhoh olipas laadukkaita kuvia. Anteeks jos joku pääsi tänne asti!:D